Olen työskennellyt pitkään hierojana mutta viime keväänä väsyin ja kaipasin uutta. Yhtenä kauniina sunnuntaiaamuna avasin Hesarin aikuiskoulutussivut. Sieltä pisti silmääni Länsi-Suomen opisto, jonne otin heti yhteyttä. Ja seuraavalla viikolla kaikki olikin selvää.
Olen aina tiedostanut, että minulla on luovia kykyjä. Ei vain ole ollut tapana käyttää niitä. Näyttelemisessä olin ihan ummikko. Mutta täällä juuri opetellaan niitä asioita, jotka vievät eteenpäin!
Teemme paljon fyysisiä harjoituksia, opettelemme kehonhallintaa ja äänenkäyttöä ja harjaannutamme hengitys- ja puhetekniikkaa. Tosi kiva on ollut se, kun vieraileva opettaja piti meille sirkusakrobatian peruskurssin ja koomikko opetti stand upin perusteita.
(c) Länsi-Suomen opisto, Aino Voipion tie 30, 32700, Huittinen, Finland, www.lansisuomenopisto.fi
created by Félix González, Ferina, www.ferina.es
Koska halusin koirani mukaan opistovuodeksi, päädyin asumaan vuokrakaksiossa Huittisten keskustassa. Olen tottunut olemaan omillani, joten tämä asumismuoto sopii minulle. Ja täällä hintataso on ihan eri luokkaa kuin etelässä, joten asuminen ei tule edes kauhean kalliiksi.
Opistolla asuvilla on kyllä hyvät oltavat ja lähekkäin asuminen liittää koko opiston väkeä tiiviisti yhteen. Minut on myös otettu hyvin porukkaan. Meitä on seitsemän hengen ihana ryhmä, jossa saa olla oma itsensä.
Nyt ennen joulua esitimme neljä näytöstä koko illan näytelmästä. Näyttelin siellä muiden joukossa, ja tuli sellainen olo, että omalla työllä voi saavuttaa mitä vain haluaa. Rankkaa se on ja töitä pitää tehdä, mutta kaikki on mahdollista!
Ensi keväänä opiskelu jatkuu kahden kuukauden ajan Petroskoissa paikallisen suomenkielisen teatterin näyttelijöiden ja ohjaajien johdolla. Se tulee olemaan yksi hieno kokemus lisää!
Olen vakuuttunut, että aika opistolla tuo tullessaan jotain uutta myös työrintamalla, en vain vielä tiedä mitä. Mutta joka tapauksessa täältä saa valtavan paljon eväitä elämään.
Anne-Maarit Mäkinen, 50, teatteri-ilmaisun koulutus