top of page
Lapsi-vanhempi kendo kuva.jpg

JAPANILAINEN
MIEKKAILU

11.–12.2.2023

Opi japanilaisen miekkailun saloja ammattitaitoisten ohjaajien johdolla!

OPETUSPÄIVÄT JA KELLONAJAT:

La 11.2. klo 10-15

Su 12.2. klo 10-15 

Kurssi on suunnattu kaiken kuntoisille aloittelijoille sekä jo jonkin verran lajia tunteville lapsille, nuorille ja aikuisille. Ennakko-osaamista ei tarvita, vaan pelkkä kiinnostus japanilaista miekkailua kohtaan riittää!

Alaikäraja on 6 vuotta ja 6–11-vuotiaat lapset osallistuvat yhdessä oman aikuisen kanssa. Ryhmän koosta ja rakenteesta riippuen jakaudutaan tarvittaessa kahteen ryhmään. Paikalla on useampi kuin yksi opettaja, joten kaikilla osallistujilla on mahdollisuus saada omalle tasolleen sopivaa haastetta ja tukea.

Kurssin aikana syvennytään erityisesti kendoon ja sports chanbaraan, lapset lähinnä viimeksi mainittuun. Harjoituksia ohjaavat kokeneet, ohjaajakoulutuksen saaneet kouluttajat sekä apuohjaajat. Kaikki harjoittelussa tarvittavat välineet toimittaa Porin Kendo seura ry.  Voit tutustua Porin kendoseuraan täällä: http://daikumakenkai.fi/

Molempina kurssipäivinä pidetään yksi pidempi ruokatauko sekä lyhyempiä taukoja tarpeen mukaan. Varaa mukaan omat eväät! Viihtyisällä opistokampuksella on majoitusmahdollisuus.

 

Kendo

Kendon kata osuuden harjoittelua, jossa liikeradat ovat laajoja, rauhallisia, venyttäviä (verrattavissa keppijumppaan), sisältäen kuitenkin japanilaisen kahdenkäden miekan lyöntitekniikat (puolustus/hyökkäys) sekä hengitystekniikan käyttöä. Mukana myös lajiin kuuluvien etikettien harjoittelua. 

Toinen osa-alue on shinailla (bambuinen miekka) sekä suojavarusteilla (bogu) toteutettava harjoittelu. Harjoittelu on enemmän dynaamista, jatkuvampaan liikkumiseen perustuvaa miekan käytön harjoittelua. Tavoitteena on samalla kehittää oikeanlaista hengitystekniikkaa, käyttämällä harjoittelijan ääntä ”työkaluna”. Tässä osassa harjoittelussa tehtävät lyönnit suoritetaan suojavarusteisiin eli harjoittelu on täyskontakti muodossa. Näissä molemmissa kendo osioissa on mukana myös lajiin kuuluvien etikettien harjoittelua. Harjoittelu tapahtuu paljain jaloin ja varustuksena esimerkiksi veryttely housut ja pitkähihainen t-paita.

 

Sports Chanbara

Sports Chanbara on Japanista peräisin oleva miekkailulaji, jossa kaksi ottelijaa ottelee toisiaan vastaan erilaisilla ilmatäytteisillä aseilla. Ottelijoilla voi olla samanlaiset tai erilaiset aseet. Aseet voivat olla lyhyestä tikarista (tanto) miekkaan (katana) keihääseen (yari). Sports Chanbara on nykyaikainen helposti lähestyttävä tapa japanilaiseen miekkailuun. Ottelijoiden aseet ovat ilmatäytteisiä ja näin ollen osumat ottelussa voidaan myös lyödä perille asti. Vaikka aseet ovat ilmatäytteisiä, ottelijat käyttävät myös kevyttä kypärää, jonka tarkoitus on suojata päätä, silmiä ja korvia. Muutoin varustus on melko vapaa, suositeltavia ovat esim. Judo-/karatehousut ja pitkähihainen t-paita. Sports Chanbarassa liikutaan paljain jaloin. Sports Chanbarassa voidaan heti ensiharjoituksista lähtien lähteä ottelemaan. Harjoittelijalle tämä onkin iso etu, koska on mahdollista päästä miekkailemaan kaverin kanssa ennen monen viikon harjoittelua. Lisäksi voidaan helposti keksiä erilaisia pelejä ja joukkuekilpailuja. Kurssilla perehdytään myös lajiin kuuluviin etiketteihin.

 

Hinta 70 € / hlö. HUOM! 6–11-vuotiaan lapsen mukana tuleva aikuinen ilmaiseksi! 

 

Tutustu koulutuksen peruutusehtoihin täällä.

 

Ilmoittaudu 11.1.2023 mennessä!

 

OPETTAJAESITTELY

KARI RUUHILAHTI

Täytin jokin aika sitten 55 v. ja ”miekan tiellä” olen saanut kulkea 30 v. Seuratoiminnassa olen ollut mukana alusta asti, kun Porin Kendoseura virallisesti perustettiin 11.1.1992. Ensikosketus kendoon oli kuitenkin syksyllä 1991, viikonlopun tutustumisleirillä Porin Lyseolla, jolloin kendourani sai alkunsa. Ennen kendon aloittamista harrastin muutaman vuoden Shotokan karatea mutta se jäi, kun lähdin YK rauhanturvaajaksi E-Libanoniin sekä Namibiaan. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi nuorta miestä (18 v. ja 20 v.) ja asustelemme Noormarkussa. Päätyökseni toimin Länsirannikon koulutus oy Winnovassa, rakennuspuolen opettajana. Teen myös työtä oman yritykseni puitteissa. Yritykseni keskittyy ns. rakentamisen laadunvalvontaan (lämpökamerakuvaus, tiiviysmittaus, äänimittaus) mutta myös metallinetsintä kuuluu yritykseni toimintaan.

Harrastuksiini kuuluu myös Sports Chanbara, jota omalla salillamme, PoriDojolla aloimme harjoitella 2015 alkaen, sekä erilaiset puutyöt koriste-esineistä huonekaluihin.

Mielilauseeni “Rohkeus ja vilpittömyys yhdessä” sisältää ajatuksen, jossa uuden edessä vaaditaan rohkeutta, jotta pääsee eteenpäin. Vilpittömyys tuo siihen jatkuvuutta ja varmuutta.”

Uskon, että sinäkin saat tältä kurssilta mieluisia, uusia liikunnallisia kokemuksia sekä mahdollisuuden oppia itsestäsi jotain uutta.

Majoitu koulutuksen ajan Länsi-Suomen opistolla

Opistokampuksella on myös majoitusmahdollisuus.​

Majoitus:

2 hengen huone (oma suihku ja wc) 50 €/ huone/ yö
2 hengen huone (suihku ja wc käytävällä) 40 €/ huone/ yö
1 hengen huone (oma suihku ja wc) 30 €/ huone/ yö
1 hengen huone (suihku ja wc käytävällä) 25 €/ huone/ yö

Lue koulutuksen peruustusehdoista täältä.

Anchor 1
Anchor 2
bottom of page