Opistolla puhaltaa monenlaisia uusia tuulia, joista yksi on se että paritanssi- ja muiden tanssikurssien tarjonta laajenee ja monipuolistuu. Niina Kastari palkattiin suunnitteluopettajaksi syksyllä ja hänen myötävaikutuksellaan tanssi elää ja hengittää opistolla yhä voimakkaammin. Niinahan on sinulle ehkä jo tuttu nimi aiemmista artikkeleista, hän on opettanut vuodesta 2018 asti Pilatesta, kehonhuoltoa, balettia, jazz-ja nykytanssia opistolla eli on vahva tanssinammattilainen (tanssinopettaja AMK), mutta tekee nyt siis myös suunnitteluopettajan töitä opistolle.
3kk paritanssikurssit ovat saaneet tosi hyvän vastaanoton ja opiskelijat ovat hyvin aktiivisesti ehdotelleet erilaisia kursseja, joten Niina on tarttunut toimeen ja suunnitellut yhteistyössä paritanssikurssin opettajien kanssa erilaisia uutuuksia.
Tämä kurssi on nyt jo perinteeksi muodostunut 3kk kurssi, jonka tavoitteena on kehittää tanssijan omaa henkilökohtaista tanssitaitoa ja parityöskentelyn taitoja tavallisimmissa seuratanssilajeissa. Kurssilla on lisäksi isompi annos ns. sivulajia, jotka ovat vuorotellen swinglajit (bugg, west coast swing, fusku), salsa ja argentiinalainen tango. Keväällä 2022 on vuorossa swinglajit, opettajana Hanna Tuominen.
Kurssin kohderyhmänä ovat kaikki paritanssin harrastajat, ohjaajat ja opettajat. Varsinaista tasovaatimusta ei ole, toki toiveena on että kurssille osallistuvalla on kokemusta suomalaisista lavatansseista tai muista paritansseista.
Ikähaarukka on kaikilla tähän astisilla kursseilla ollut tosi laaja, ja tiedätkö mitä? Se ei ole tuntunut ollenkaan, tanssijat on jollakin tavalla "iättömiä" ja ihaninta näissä hyvin heterogeenisissä ryhmissä onkin ollut se, että mukana on niitä, joilla on vähemmän tanssikilometrejä ja niitä, jotka syventävät jo hyvää tanssitaitoa. Iän puolesta mukana on ollut juuri ylioppilaiksi valmistuneita ja toisaalta eläkeläisiä, ammatilliset taustat ovat olleet hyvin erilaisia eli jokainen oppilas opettaa ryhmälle jotain uutta oman elämänkokemuksensa kautta, yhteisessä tanssikuplassa on hyvä ja turvallista olla!
Kurssin opetussuunnitelman voit pyytää luettavaksi vastuuopettaja Lissulta tai opiston toimistosta. Lopullinen toteutussuunnitelma tehdään yhdessä mukaan ilmoittautuneen opiskelijaryhmän kanssa. Päätämme mm. mitkä tanssilajit ovat tärkeimmässä roolissa ja minkä verran käymme asioita läpi opettamisen näkökulmasta. Kansanopistokoulutuksena meillä on mahdollisuus muokata kokonaisuutta ryhmän tarpeisiin soveltuvauksi eli voimme vapaasti soveltaa suunnitelmaa sellaiseksi, että juuri tämä ryhmä eli keväällä k2022 opiskelijat saavat kokonaisuudesta irti mahdollisimman paljon juuri itselleen sopivaa asiaa.
Opettajina tällä kurssilla ovat tuttuun tapaan:
Liisa Kontturi-Paasikko, vastuuopettaja, joka huolehtii siitä, että opiskelijat saavat laadukkaan annoksen tanssiteknistä opetusta sekä yleisellä tasolla että tanssialajien osalta. Lisäksi Lissu opettaa tanssitietoa ja perehdyttää pedagogiikkaan, mikäli sitä päädytään käsittelemään.
Elisa Ahonen, jonka kanssa tanssitaan eri tanssilajeja luovalla ja musikaalisella tavalla
Anniina Koivuniemi, joka pitää huolta opiskelijoiden yleisen tanssitekniikan kehittymisestä ja panostaa erityisesti lattarilajeihin.
Niina Kastari, jonka kanssa tutustutaan balettiin kehonhuollon näkökulmasta ja tehdään Pilatestreeniä.
Lasse Paasikko, jonka tanssimusiikin tietämys valjastetaan opiskelijoiden käyttöön.
Hanna Tuominen vierailee kurssilla sivulajin opettajana. Swinglajit voivat pitää sisällään monenlaista, pääpaino tulee olemaan buggissa jwest coast swingissä.
Kurssi linkittyy Paritanssi 2 –parin kanssa näyttämölle kurssiin siten, että osa tanssi-, musiikki- ja kehonhuoltotunneista ovat näille kahdelle kurssille yhteisiä.
Keväällä 2021 meillä oli 3kk kurssilla upea joukko tanssinharrastajia, joista osa oli mukana kurssilla jo toistamiseen ihan vain siksi, että tanssikupla on niin hullaannuttavan ihana että siihen pitää päästä uudestaan. Ja koska tangoa ei koskaan voi tanssia liikaa, tämä kurssi esitti toiveen pidemmästä tangokurssista. Tartuimme ideaan ja niinpä vuosi 2022 alkaa Tangon monet kasvot -kurssilla, 10.-28.1.2022.
Tällä kurssilla syvennytään suomalaisen tangon maailmaan sekä tanssin että musiikin näkökulmasta. Opetusta on 25x45min per viikko, maanantaista torstaihin.
Opettajina sekä opiston pitkän kurssin opettajia että vierailijoita:
Lissu, kurssin vastuuopettaja. Lissun tunneilla tutkitaan tangon perustekniikkaa ja erilaisia olemuksia sekä käydään läpi kuviomateriaalia.
Anniina johdattaa kurssilaiset lempeällä tavallaan suljetun otteen kehollisuuden maailmaan.
Elisa pitää huolen siitä, että otsa ei rypisty liiasta tekniikasta ja että tanssin ilo ja musikaalisuus pääsevät kukoistamaan.
Lassen tietämys tangomusiikista ja sen kehityksestä on HUIKEA ja kurssilaiset pääsevät ihmettelemään tangon moninaisuutta hänen kanssaan.
Niina pitää huolen siitä, että tanssijan keho jaksaa ottaa vastaan uutta tietoa.
Tangokurssilla tiistaipäivät on pyhitetty vierailijoille, jotka tuovat oman erityisosaamisensa kurssilaisten käyttöön:
Juhani Tahvanainen, jota voi jo tituleerata seuratanssin aikansa guruksi, niin paljon hän on nähnyt ja kokenut monen vuosikymmenen aikana. Jussi opettaa omana tiistaipäivänään Wanhaa Tangoa, tuota ah niin ihanaa versiota suomalaisesta tangosta....monen mielestä ainoaa oikeaa.
Juhani ja Maija Kuosmanen, jotka jaksavat uudistaa ja kyseenalaistaa asioita. Heidän päivänään päästään tutustumaan Fuusiotangoon, joka tuo suomalaiseen tangoon ihan uudenlaisia ulottuvuuksia.
Jenna Polvi vieraili syksyn sivuaineopettajana opistolla argentiinalaisen tangon opettajana ja sai todella paljon positiivista palautetta. Jenna tuo suomalaiseen tangoon argentiinalaisen tangon mausteita. Mitä ne ehkä ovat, kurkkaa tästä klipistä, jossa Jenna parinsa Arin kanssa tanssii Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangokisan voittoon ihan omanlaisella persoonallisella tyylillä. Jenna ja Ari tanssivat numerolla 92, Jennalla on päällään kukkakuvioinen puolihame.
Paritanssilajien materiaalissa on erittäin paljon sellaista materiaalia, joka soveltuu tanssittavaksi myös näyttämöllä erilaisina koreografioina. Etelä-Suomen musiikkiteattereista iso osa käyttää koreografeina mm. Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmasta tuttuja tähtiopettajia, jotka puolestaan hyödyntävät vahvuuttaan eli paritanssin materiaalia koreografioita työstäessään.
Tällä uuden uutukaisella kurssilla opiskelijat pääsevät tutustumaan näyttämötaiteen maailmaan ja tanssiin esittävänä taiteena paitsi paritanssin myös nykytanssin, jazztanssin ja showtanssin ja improvisaation kautta. Kurssilla tutustutaan myös koreografisiin työkaluihin ja työstetään koko illan tanssiteos.
Osa paritanssiin ja tanssimusiikkiin liittyvistä opinnoista on yhteisiä Paritanssi 1- kurssin kanssa.
Tämä kurssi on suunnattu pidemmällä oleville tanssinharrastajille tanssilajista riippumatta, sinun ei siis tarvitse osata paritansseja tullessasi, riittää että pystyt nappaamaan materiaalia ja olet innokas oppimaan uusia asioita.
Kurssin opettajina ovat samat opettajat kuin Paritanssi 1 -kurssilla hieman erilaisin painotuksin:
Niina, vastuuopettaja, joka opettaa myös nykytanssia, jazztanssia, improvisaatiota ja tutustuttaa opiskelijoita koreografisiin työkaluhin. Lisäksi Niina pitää kehonhuolto- ja Pilatestunteja.
Anniinan kanssa tanssitaan lattareita, latinoshowta ja showtanssia sekä tutustutaan koregrafisiin metodeihin.
Lissun kanssa tanssitaan vakiotanssinomaisia lajeja ja käydään läpi paritanssin kehityskaarta ja nykypäivän tilaa.
Elisa tanssittaa perinteisiä seuratansseja luovalla tavalla.
Lassen kanssa tutustutaan tanssimusiikin rytmiikkaan ja populaarimusiikin kehitykseen.
Hanna opettaa Paritanssi 1 -kurssin kanssa yhteistä sivulajia eli swinglajeja.
Lisäksi on käyty alustavia neuvotteluja alan huippujen kanssa taideparitanssin kokonaisuudesta. Tulossa on siis huikean hieno 3kk kurssi sinulle, joka rakastat a) haastaa itseäsi tanssijana b) haluat oppia tuottamaan tanssia näyttämölle c) haluat oppia ymmärtämään tanssia esittävänä taiteena.
Eikä tässä vielä kaikki! Keväälle on tulossa viikonlopun tiiviskursseina useampikin tanssiin liittyvä kurssi: Latino Show, Koreografia lastentanssissa, Paritanssia todellisille aloittelijoille, Taideparitanssi. Nyt kannattaa siis ottaa kaikki opiston sosiaalisen median kanavat haltuun, tietoa tulee heti kun aikatauluja saadaan vahvistettua upeiden vierailijoiden kanssa.
FB: Länsi-Suomen opisto / täältä löydät infoa myös muista kuin tanssiin liittyvistä jutuista
FB: Länsi-Suomen opiston tanssi / opiston tanssikurssien arjen kuulumisia ja infoa uusista jutuista
IG: lsopisto / täältä löydät infoa myös muista kuin tanssiin liittyvistä jutuista
IG: lsoparitanssi / opiston tanssikurssien arjen kuulumisia ja infoa uusista jutuista
Kysy lisää:
Liisa Kontturi-Paasikko, liisa.kontturi-paasikko@lsopisto.fi, 050-4431011
Niina Kastari, niina.kastari@lsopisto.fi, 050-3427921
Comments